Luovutan...

Joka hetki voi valita toisin.

Tiedätkö sen tunteen, kun  noudattaa ohjeita orjallisesti tai pitää kiinni päätöksistään hetken, mutta sitten tapahtuu retkahdus? Retkahdus on vielä ihan okei, mutta entä, kun antaa mielihaluille täyden vallan ja päälle vyöryvät ajatukset: "Olen ihan sysipaska ihminen. Miksi söin tuon? Ällöttävää. Miksi en osannut vastustaa kiusausta? Millainen luuseri tekee näin? Luovuta senkin idiootti, ei tästä mitään tule!" Mitä teet silloin? Luovutatko siihen paikkaan?

Melkein päivälleen vuosi sitten aloitin elämäntaparemonttini. Ensimmäinen viikko Fitfarmin Superdieettiä sujuikin erinomaisesti. Tein kaikki ohjelman treenit ja söin grammalleen ohjeiden mukaisesti. Mutta sitten sairastuin! Voi itku ja surku. Flunssa vei aivan kaikki voimani enkä jaksanutkaan enää valmistaa itselleni sitä terveellistä kanaa ja vihanneksia, vaan huomasin syöväni enemmän ja enemmän niitä ruoka-aineita, joita ei sallittujen listalla ollut. Flunssa paheni ja sen myötä voimat vähenivät entisestään. Söin entistä huonommin ja menin sieltä, missä aitaa ei ollut lainkaan: en jaksanut mennä kauppaan, joten laitoin yhtenä päivänä pakastepizzan ja toisena söin puolikkaan pullapitkon pakkasesta. Mies osti kaupasta leipää ja yhtenä päivänä söin koko leipäpaketin tyhjäksi.

Kahden viikon sairastelun jälkeen oloni alkoi vihdoin kohentua, mutta olin jo täysin murtumispisteessä, joten ostin kaupasta tuttuun tapaani kassillisen herkkuja. Suklaata, pikkukorvapuusteja, vanukasta, maustettuja rahkoja, Risifrutteja, you name it! Kotona vaivuin itsesyytöksiin ja itsesääliin ja söin ostamani herkut. En tosin kerralla, mutta parin päivän aikana. Olin jo päättänyt luovuttaa koko dieetin ja elämäntapamuutoksen suhteen ja itkin asiasta miehelleni. Hän vain sanoi olevansa ylpeä, että edes aloitin ja että voin jatkaa nyt siitä, mihin jäin aiemmin. Niin lohdullista! Tämä on juuri se, mitä olen vuosia yrittänyt itselleni opettaa: armollisuutta itseä ja tehtyjä valintoja kohtaan ja voimaa ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa tarmokkaasti eteenpäin, retkahduksista huolimatta! Jostain syystä vain tunnun olevan sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppinen ihminen ja se pieni perfektionisti sisälläni onnistuu lamaannuttamaan terveen järjenkäytön ja käskee luovuttamaan.

Tähän mennessä jokainen dieettini ja yritykseni muuttaa elintapojani on päättynyt siihen ensimmäiseen retkahdukseen. Päässä alkaa pyöriä niitä ikäviä ajatuksia ja lopulta ne valtaavat kaiken tilan. Tällaisina hetkinä on hurjan vaikeaa nousta omin avuin ylös maasta ja sinnikkäästi jatkaa, mutta olen vakaasti päättänyt, että näin ei enää käy. Vuosi sitten niin kävi jälleen, mutta opin siitä huolimatta arvokkaita asioita. Tiedän esimerkiksi, että vatsani ja mieleni voivat paremmin, kun syön terveellisesti. Pullamössöpöhötysaikakausi olkoon tällä sanomisella ohi. En sano, ettenkö saisi enää syödä herkkuja, mutta opettelen syömään niitä kohtuudella. Ja jos ne kohtuuden rajatkin ylittyvät, niin sitten vaan eteenpäin ja valitaan seuraavalla aterialla taas terveellisemmät vaihtoehdot.



Jokainen hetki on uusi mahdollisuus. Vaikka siltä välillä tuntuukin, niin yksi pieni retkahdus tai treenin väliinjääminen ei ole maailmanloppu. Ei yksi pieni hairahdus määritä minun arvoani ihmisenä. Eivät ohikulkijat huomaa päältäpäin, että teimme yhden mokan, eivätkä salilla kävijät keskity meihin, vaan omaan treenaamiseensa. Kyllä se vaan on oma mielemme, joka meille tekee tepposet. Jos ajattelemme, että: "Tässä se nyt oli, luovutan!" niin sille tielle varmasti jäämme, siitä minulla on valtavasti omakohtaisia kokemuksia.

En aio enää luovuttaa. Tavoitteena minulla on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveellisten valintojen siirtyminen arkirutiineiksi. Vuosi sitten sain paljon eväitä tälle matkalle, mutta liian rajoitettu ruokavalio ja liian rankat treenit eivät sovi minulle heti alkuun. Tällä kertaa aloitan maltillisemmin ja vähemmillä rajoituksilla. Keskityn ensin ihan pariin pieneen asiaan kerrallaan, jotta voin varmistaa, että uudet asiat muuttuvat tavoiksi ja rutiineiksi arkeen. Mitä ne ensimmäiset askeleet sitten ovat? Siitä lisää ensi kerralla.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
- Sini

Kohti terveempää elämää

"If you're not happy make a change."

Ei riitä, että juhlallisesti ilmoitan täällä uuden blogin luomisesta ja siitä, että elämäntapoihini on tultava muutos. Minun täytyy myös olla valmis tekemään niitä muutoksia. Ensimmäisenä ilmoittauduin mukaan FitFarmin kuuden viikon Superdieetti-nettivalmennukseen. Tunnen itseni sen verran hyvin, että täysin yksin en halua tätä matkaa kulkea. Keväällä minun oli tarkoitus osallistua FitFarmin ilmaiseen kahden viikon GoFatGo-nettivalmennukseen, mutta en sitten koskaan ehtinyt (ja - let's face it - viitsinyt) edes aloittaa. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin onnistua ja seurata mahdollisimman tarkasti saamiani ravinto- ja liikuntaohjeita.



Ruokailutottumukseni ovat aina olleet minulle se heikoin lenkki. Lukioikäisenä liikuin enemmän kuin keskivertonuori, mutta söin myös todella paljon huonommin. Joinain päivinä saatoin syödä vain pussillisen miniporkkanoita ja toisena paastota koko päivän vain syödäkseni itseni aivan ähkyyn illalla kotona. Saatoin myös mennä kaupan herkkuhyllyille ja lähes tyhjentää ne ja todella syödä kaiken ostamani. Menin lopulta terveydenhoitajan juttusille ja suorastaan vaadin päästä juttelemaan ravintoterapeutille tai jollekulle alan ammattilaiselle. Pitkän keskustelumme aikana terveydenhoitaja koetti vakuuttaa minulle, että olen aivan terve, kun eihän minulla ole anoreksiaa tai bulimiaa. Toimintani oli kuitenkin kaukana terveestä ja minua ihmetytti, kuinka kauan jouduin asiasta vänkäämään. Lopulta terveydenhoitaja kuitenkin suostui kirjoittamaan minulle lähetteen. Voitte kuitenkin arvata, että enhän minä koskaan minkään ammattilaisen juttusille enää tuon kokemuksen jälkeen mennyt.

Jaa'a voisi varmaan luulla, kun kerran näin viisaasti kirjoitan menneessä muodossa lukioaikaisista kokemuksistani, että olen varmasti löytänyt jonkin ratkaisun ongelmaani. No en ole, mutta olen kyllä oppinut piilottamaan huonot tapani paremmin. Uskon kuitenkin, että tämä Superdieetti on juuri se sysäys oikeaan suuntaan, jota olen tarvinnut. En elä harhakuvitelmissa, että tämän dieetin jälkeen elämäni olisi mullistunut täysin päälaelleen ja kuudessa viikossa olisin pudottanut kaikki ylimääräiset kiloni (olikos niitä nyt noin 10 kg normaalipainoon). En myöskään kuvittele, että dieetin päätyttyä voisin palata takaisin vanhoihin tapoihini ja mahdollisesti karistamani kilot pysyisivät poissa itsestään. Sen sijaan perehdyin kunnolla, mihin olen ryhtymässä. Keväällä silmäili GoFatGo-materiaaleja ja minulla oli melko realistinen kuva siitä, mihin Superdieetti-nettivalmennus antaisi eväitä ja mihin ei.

Superdieetti-nettivalmennusta on takana nyt viikko ja risat ja en voi muuta kuin suositella tätä. Leikkiin ryhtyessään täytyy kuitenkin olla valmis muutokseen ja tulee pystyä noudattamaan ruoka- ja liikuntaohjeita melko itsenäisesti, valmennus kun tapahtuu vain netin välityksellä. Tiukka ravinto-ohjelma ei ole onneksi niin tiukka, kuin miltä se ensisilmäyksellä näyttää. Treenit sen sijaan vaikuttivat hyvin rankoilta jo videoiden perusteella ja on kyllä pakko myöntää, että todellisuudessa ne olivat vielä paljon rankemmat. Jos on täysin aloittelija liikunnassa ja etenkin lihaskuntoharjoittelussa, suosittelisin ensi alkuun personal trainerin sessioita, jotta liikkeet tulee varmasti tehtyä oikein. Jonkin verran liikuntaa harrastaneille tällainen nettivalmennus on kuitenkin varmasti juuri sopiva alkusysäys tai keino karistaa ne viimeiset ylimääräiset kilot. Kerron varmasti lisää fiiliksistäni ja Superdieetistä täällä blogissa. Harmikseni sairastuin tällä viikolla ja olen maannut nyt useamman päivän sängynpohjalla. Mutta luovuttaa en aio!

Tänään on hyvä päivä aloittaa oma matkasi kohti terveempää elämää. ♡ Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

- Sini

Pullukkablogin ensiaskeleet

Olen pitkään harkinnut elämäntaparemontin käynnistämistä ja nyt sen aika on koittanut. Olen kolmekymppinen ja erityisesti viimeisen vuoden aikana kuntoni on lähtenyt hälyttävään laskuun ja paino kovaan nousuun. Nyt on tullut aika pistää stoppi tälle muutokselle ja kääntää suunta päinvastaiseksi.

Idea blogin perustamiselle tuli ystäväni Lauran ja hänen elämäntapamuutokseensa keskittyvän Melkein puolet minusta -blogin kautta. Lauralla on ihana tyyli kirjoittaa juuri oikeista asioista, ja hän kannusti myös minua kirjoittamaan sanoen tämän olevan terapeuttista. Siitä en vielä tiedä, mutta ainakin koen tämän tärkeänä astinlautana kohti terveempää elämää. Veikkaan, että fiiilisten purkaminen kirjoittamalla auttaa minua myös löytämään uusia puolia itsestäni ja tuo mahdollisesti myös vertaistukea teiltä lukijoilta.

Vaikka olen ollut lapsena ja nuorena hyvinkin aktiivinen liikkuja, olen aina kokenut itseni pullukaksi. Jopa lähimmäisteni kommentit ovat antaneet ymmärtää, että en ole riittävä sellaisena kuin olen, vaan aina pitäisi saada laihdutettua se pieni pala pois, jotta kelpaisin. En ole vieläkään hirvittävän iso, mutta vääristyneen kehonkuvani johdosta koen olevani paljonkin isompi, kuin mitä oikeasti olen. Tie todelliseen muutokseen lähtee kai tosiasioiden myöntämisellä ja minulle se on ehdottomasti oma kokoni. Paino ei aina kerro koko totuutta, mutta tässä tapauksessakin se näyttää sen, mitä peili minulle on jo kertonut aikaa sitten.

Toivotan kaikille meille paino- ja ulkonäköseikkojen kanssa taisteleville voimia muutoksen tielle sekä armollisuutta itseä ja muita kohtaan. ♡ Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

- Sini