Minulle sopivien lajien etsimistä

Tämän vuoden aikana en ole noudattanut mitään tiettyä ruokavaliota tai treenannut päämääräisesti kohti jotakin tavoitetta, mutta olen silti liikkunut jonkin verran. Olen koettanut lisätä arkiliikuntaa ja etsiä itselleni sopivia liikuntalajeja. Tämän hetkisiksi suosikeikseni ovat nousseet baletti ja uinti, mikä ei sinänsä yllätä minua, sillä nämä ovat ne lajit, joita lapsena harrastin.

Baletin ja uinnin lisäksi on monta muutakin lajia, joita mielelläni harrastaisin, mutta keksin aina kaikenlaisia tekosyitä, miksi jotakin ei voi tehdä. Esimerkiksi tennistä varten tarvitsisin kaverin, golf on liian aikaavievää juuri nyt, kun viikonloput ovat täynnä ohjelmaa, itsepuolustuslajien harrastuspaikat eivät ole kovin lähellä ja kuntosalit ovat kalliita ja hei, let's face it, siellä pitäisi uskaltautua treenaamaan muiden ihmisten seassa.

Tahtoisin alkaa taas juosta, kuten pari vuotta sitten. Silloin kävin puolen vuoden ajan kolme kertaa viikossa lenkillä aloittaen kolmen kilometrin hölkkä- ja kävelylenkeistä päätyen lopulta juoksemaan elämäni ensimmäisen kerran 10 km! Se tunne oli aivan huikea, kun pääsin tavoitteeseeni. Mutta sitten alkoi laskukausi. En löytänyt enää samaa motivaatiota lähteä lenkille, kun minulla ei ollut uutta tavoitetta näköpiirissä. Viimeisenä naulana arkkuun oli balettiharrastuksen aloittaminen. Juokseminen oli vahvistanut polviani ympäröiviä lihaksia, mutta baletissa jalkojen kiertäminen aukikiertoon aiheutti yhdessä juoksemisen kanssa kipua polviini. Huomasin, että en pystynyt samalla viikolla käymään sekä baletissa että lenkillä. Niinpä juokseminen jäi lopulta kokonaan.

Sitkeästi olen jatkanut samassa aikuisbalettiryhmässä jo kaksi vuotta, vaikka välillä olen saattanut olla kuukaudenkin pois tunneilta sairauden tai jonkin muun syyn takia. Kymmenen vuotta sitten olisin jo yhden poissaolon jälkeen luovuttanut ja lakannut käymästä tunneilla, koska oli hirvittävän noloa olla pois. Siis omasta mielestäni. Koska olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti balettitunneilla ja polveni eivät enää samalla tavalla rasitu aukikierron hakemisesta, voisi olla aika taas kokeilla lenkkeilyä. Siitä voisi tulla laji, jonka otan baletin ja uinnin rinnalle.

Päätin aloittaa rauhallisesti tämän elämäntaparemontin ja olen keskittynyt tällä viikolla vedenjuonnin lisäämiseen ja nukkumiseen. Vedenjuonti on sujunut jo yllättävän kivuttomasti, mutta ajoissa nukkumaanmeneminen on venähtänyt jo kahtena perättäisenä päivänä. Tänään täytyy ottaa taas itseä niskasta kiinni tämän asian kanssa.

Onko sinulla vinkkejä iltarutiineihin, jotka saisivat rauhoittamaan päässä pyörivät asiat ja nukahtamaan helpommin?

- Sini

Uusi alku

“And suddenly you know: It's time to start something new and trust the magic of beginnings.” - Meister Eckhart

Kirjoitin viimeisimmässä blogitekstissäni aloittaneeni elämäntaparemonttitaipaleeni uudelleen ja tällä tiellä ollaan yhä, hurraa! Ja jos olen vielä ensi viikon perjantaina mukana, niin olen jo päässyt monta päivää pidemmälle kuin vuosi sitten! :D Hehee, okei, okei, vakavasti puhuen, aion todella muuttaa tapojani, koska haluan voida paremmin. Tällä hetkellä annan herkästi periksi houkutuksille ruoan suhteen enkä ulkoile ja liiku riittävästi. Kaipaan sitä energistä ja aikaansaavaa itseäni, joka on hautautunut tänne jonnekin ylimääräisten kilojen ja itsesäälin alle. Olen huomannut ihan käytännössäkin, että mitä paremmin voin fyysisesti, sitä paremmin voin myös henkisesti ja päinvastoin. Tällä hetkellä fyysinen kuntoni vetelee lähes pohjalukemissa, joten myös henkisesti on rankempaa. Yhtään en kyllä vähättele henkisen hyvinvoinnin vaikutusta fyysiseenkään.

Jaoin aiemmin tällä viikolla Instagramissa Jutta Larmin facebook-sivulta kuvan, jossa oli taustalla myrskyävä meri ja erittäin osuva sitaatti:

"Se, että tiedät, mitä sinun pitää tehdä elämäsi parantamiseksi, vaatii viisautta. Se, että uskallat tehdä sen, vaatii rohkeutta." - Mel Robbins

Olen huomannut, että vaikka minulla on melko paljon tietoa esimerkiksi terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan tärkeydestä ja unen merkityksestä, niiden laittaminen käytäntöön on yllättävän vaikeaa. Iltaisin on niin helppo jumittua katsomaan televisio-ohjelmia tai selaamaan facebookia ja yhtäkkiä huomata kellon karanneen jo yli puolen yön. Toisaalta, jos takana on rankka päivä, mikä olisikaan parempaa kuin palkita itsensä herkuilla. Keksin myös herkästi tekosyitä siihen, miksi en voi juuri tänään lähteä liikkumaan. En esimerkiksi mene mielelläni juuri nyt pyöräilemään, sillä kylmä ilma ottaa kurkkuun ja saatan tulla kipeäksi. Kuulostaako tutulta?

Herkuttelu ja telkkarin katsominen ovat ihan normaali osa elämää, jos niitä tapahtuu silloin tällöin tai kohtuudella, mutta jos näistä on muodostunut jokapäiväinen tapa tai ne menevät liiallisuuksiin, on niistä vaikeampi päästä eroon. Jos televisiota tuijottaa joka ilta yömyöhään ja herätys on aamuseitsemältä, elää jatkuvassa univajeessa. Ja tämähän on ollut minulle totisinta totta. Olen elänyt ajanjakson, jolloin katsoin suosikkisarjojani niin myöhään, kunnes en enää fyysisesti pystynyt pysyttelemään hereillä. Eihän se ollut millään tavalla tervettä, mutta se oli keino, jolla pakenin omaa pahaa oloani toiseen maailmaan. Ei siis ihme, että olen myös stressin ja harmituksen selättämiseen hakenut lohdutusta suosikkisarjojen katselusta.

Tilanne on siis se, että kaipaan muutosta moneen asiaan, mutta minulta on puuttunut se jokin, joka saisi minut liikkeelle. Moni sanoisi tässä tilanteessa, että minulta puuttuu motivaatiota ja että jos motivaatiota on riittävästi, niin kyllä silloin tapansa muuttaa. Mutta motivaatio ei yksinään riitä. Tarvitaan myös rohkeutta! Rohkeutta toteuttaa unelmiaan ja rohkeutta tehdä asioita, jotka ovat itselle hyväksi. Rohkeutta olla itselleen armollinen ja myös rohkeutta arvostaa itseään. Olen ollut erittäin huono varsinkin näissä kahdessa jälkimmäisessä asiassa, mutta myös kahdessa ensin mainitussa. Mutta nyt on aika olla rohkea ja opetella terveellisempiä elämäntapoja.



Ei riitä, että vain unelmoin ja haaveilen muutoksesta, vaan tarvitsen suunnitelman sen toteuttamiseen. Sanoin lähteväni liikkeelle muutamasta pienestä askeleesta ja siksi olen asettanut tämän ensimmäisen kahden viikon ajalle vain kaksi tavoitetta:

1. Lisätä unen määrää ja laatua.
2. Lisätä vedenjuontia.

Oletko sinä harkitsemassa elämäntapamuutosta? Mikä voisi olla sinun ensimmäinen askeleesi?
- Sini

Luovutan...

Joka hetki voi valita toisin.

Tiedätkö sen tunteen, kun  noudattaa ohjeita orjallisesti tai pitää kiinni päätöksistään hetken, mutta sitten tapahtuu retkahdus? Retkahdus on vielä ihan okei, mutta entä, kun antaa mielihaluille täyden vallan ja päälle vyöryvät ajatukset: "Olen ihan sysipaska ihminen. Miksi söin tuon? Ällöttävää. Miksi en osannut vastustaa kiusausta? Millainen luuseri tekee näin? Luovuta senkin idiootti, ei tästä mitään tule!" Mitä teet silloin? Luovutatko siihen paikkaan?

Melkein päivälleen vuosi sitten aloitin elämäntaparemonttini. Ensimmäinen viikko Fitfarmin Superdieettiä sujuikin erinomaisesti. Tein kaikki ohjelman treenit ja söin grammalleen ohjeiden mukaisesti. Mutta sitten sairastuin! Voi itku ja surku. Flunssa vei aivan kaikki voimani enkä jaksanutkaan enää valmistaa itselleni sitä terveellistä kanaa ja vihanneksia, vaan huomasin syöväni enemmän ja enemmän niitä ruoka-aineita, joita ei sallittujen listalla ollut. Flunssa paheni ja sen myötä voimat vähenivät entisestään. Söin entistä huonommin ja menin sieltä, missä aitaa ei ollut lainkaan: en jaksanut mennä kauppaan, joten laitoin yhtenä päivänä pakastepizzan ja toisena söin puolikkaan pullapitkon pakkasesta. Mies osti kaupasta leipää ja yhtenä päivänä söin koko leipäpaketin tyhjäksi.

Kahden viikon sairastelun jälkeen oloni alkoi vihdoin kohentua, mutta olin jo täysin murtumispisteessä, joten ostin kaupasta tuttuun tapaani kassillisen herkkuja. Suklaata, pikkukorvapuusteja, vanukasta, maustettuja rahkoja, Risifrutteja, you name it! Kotona vaivuin itsesyytöksiin ja itsesääliin ja söin ostamani herkut. En tosin kerralla, mutta parin päivän aikana. Olin jo päättänyt luovuttaa koko dieetin ja elämäntapamuutoksen suhteen ja itkin asiasta miehelleni. Hän vain sanoi olevansa ylpeä, että edes aloitin ja että voin jatkaa nyt siitä, mihin jäin aiemmin. Niin lohdullista! Tämä on juuri se, mitä olen vuosia yrittänyt itselleni opettaa: armollisuutta itseä ja tehtyjä valintoja kohtaan ja voimaa ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa tarmokkaasti eteenpäin, retkahduksista huolimatta! Jostain syystä vain tunnun olevan sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppinen ihminen ja se pieni perfektionisti sisälläni onnistuu lamaannuttamaan terveen järjenkäytön ja käskee luovuttamaan.

Tähän mennessä jokainen dieettini ja yritykseni muuttaa elintapojani on päättynyt siihen ensimmäiseen retkahdukseen. Päässä alkaa pyöriä niitä ikäviä ajatuksia ja lopulta ne valtaavat kaiken tilan. Tällaisina hetkinä on hurjan vaikeaa nousta omin avuin ylös maasta ja sinnikkäästi jatkaa, mutta olen vakaasti päättänyt, että näin ei enää käy. Vuosi sitten niin kävi jälleen, mutta opin siitä huolimatta arvokkaita asioita. Tiedän esimerkiksi, että vatsani ja mieleni voivat paremmin, kun syön terveellisesti. Pullamössöpöhötysaikakausi olkoon tällä sanomisella ohi. En sano, ettenkö saisi enää syödä herkkuja, mutta opettelen syömään niitä kohtuudella. Ja jos ne kohtuuden rajatkin ylittyvät, niin sitten vaan eteenpäin ja valitaan seuraavalla aterialla taas terveellisemmät vaihtoehdot.



Jokainen hetki on uusi mahdollisuus. Vaikka siltä välillä tuntuukin, niin yksi pieni retkahdus tai treenin väliinjääminen ei ole maailmanloppu. Ei yksi pieni hairahdus määritä minun arvoani ihmisenä. Eivät ohikulkijat huomaa päältäpäin, että teimme yhden mokan, eivätkä salilla kävijät keskity meihin, vaan omaan treenaamiseensa. Kyllä se vaan on oma mielemme, joka meille tekee tepposet. Jos ajattelemme, että: "Tässä se nyt oli, luovutan!" niin sille tielle varmasti jäämme, siitä minulla on valtavasti omakohtaisia kokemuksia.

En aio enää luovuttaa. Tavoitteena minulla on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveellisten valintojen siirtyminen arkirutiineiksi. Vuosi sitten sain paljon eväitä tälle matkalle, mutta liian rajoitettu ruokavalio ja liian rankat treenit eivät sovi minulle heti alkuun. Tällä kertaa aloitan maltillisemmin ja vähemmillä rajoituksilla. Keskityn ensin ihan pariin pieneen asiaan kerrallaan, jotta voin varmistaa, että uudet asiat muuttuvat tavoiksi ja rutiineiksi arkeen. Mitä ne ensimmäiset askeleet sitten ovat? Siitä lisää ensi kerralla.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
- Sini